Mamutik!

Mamutik!
Lähdimme aamusella hotellin kyydillä KK:n keskustan toisella laitamalla olevalle Jesselton Pointille. Se on KK:n päälaituri ja sitä kautta on pääsy Tunku Abdul Rahman National Park'iin, joka on varsinaisesti saariryhmä. Lähdimme Jettyn kyydissä pyyhltämään kohti Mamutik nimistä pientä saarta. Saari on matkanjärjestäjien tekemien retkien pysähdyspaikka, kuin myös tällaisten satunnaisten matkaajien kuten me. Saarella on kahvila, wc-tilat ja leirintäpaikka (jota emme kyllä nähneet tai sitten siellä ei telttaillut kukaan juuri nyt). Saari on pieni, siinä on yksi varsinainen hiekkaranta, muuten saaren keskiosa on hyvin korkeaa läpitunkematonta viidakkoa. Sinne oli tehty 385 m pitkä polku, joka suunnilleen kiersikin koko saaren ympäri, ei rantoja pitkin vaan korkealla. Polulla ei oltu varmaan hetkeen kävelty koska yhytimme sieltä puolisen metriä pitkän varaanin näköisen liskon, joka hiippaili hissukseen metsän uumeniin pois polulta. Eräässä kaatuneessa puunrungon kolossa oli joku suuri rapu (???) piilossa, muita eksoottisia eläimiä emme kohdanneetkaan.

Rannan tuntumassa korallit olivat aika vähissä ja nekin vähät kuolleen näköisiä, mutta värikkäitä kaloja sen sijaan oli paljonkin. Lepäilimme rannan tuntumassa, kävimme välillä snorklaamassa tai uimassa ja vietimme mukavaa rantapäivää. Saari oli mukava, hyvin saman tapainen kuin Thaimaan pienet saaret. Ehkä vähän vähemmään kansoitettu kuitenkin.

KK:n palattuamme kävimme vähän shoppailemassa (taas oli juuri avattu ja osin vielä tyhjänä, suuri 9 -kerroksinen ostoskeskus), ostin uuden snorkkelin ja pojalle löytyi vedenalaiskotelo kameralle. Snorkkeli oli kaiketi Suomen hinnoissa, kotelo reilu puolet Suomen hinnoista. Dinnerin nautimme Thai-ravintolassa. Köröttelimme taas paikallisbussiin ahtautuneena hotellille Tanjung Aruun pakkaamaan taas kerran rinkat huomista matkaa varten.

Kota Kinabalua päivän valossa

Aamiaisen jälkeen lähdimme lähimmälle rannalle, joka on Tanjung Aru Beach. Ranta on paikallistenkin suosiossa ja viikonloppuisin matkaoppaan mukaan kansoitettu, arkisin tyhjempi. Nyt se oli todella tyhjä. Rantaa reunusti virkistys- ja leikkipuisto ja muutamia isompia kahvila/ravintoloita. Jonkin matkan päässä oli muutama vähemmän viehättävä likaoja, joka ei tehnyt rannasta kovin houkuttelevaa. Kävimme kyllä uimassa kuten muutamat muutkin rannalla olijat, mutta lähdimme melko aikaisin pois. Paikalliset lapset uida pulikoivat meressä aivan likaojan läheisyydessä, joten heille varmaan kehittyykin rautainen vastustuskyky! Olimme lähteneet rannalle aamupäivällä ja huomasimme pian, ettei meistä tule varjoa lainkaan. Aurinko, vaikka se oli usein pilviharson takana, tuntui silti polttavalta. Emme uskaltaneet olla rannalla montaakaan tuntia. Itse kuumuus ei ollut paha, vaan mereltä puhalsi miellyttävä tuuleenviri.

Hotellimme on Tanjung Arun kylässä, lentokentän lähellä noin 5 kilometrin päässä KK:n (Kota Kinabalun) keskustasta. Kylä on pikkuruinen alueeltaan, muutamia kortteleita suuntaansa, mutta suomalaiseen kylään verrattuna aivan erilainen rakenteltaan. Jos tämä paikka olisi Suomessa, täällä olisi pientaloja ja enintään yksi kuolemaa tekevä kyläkauppa, kylmäasema ja jokin pienteollisuusyritys, ehkäpä saha. Täällä kivitalokortteleissa koko maan tason kerros on taloista varattu jonkinlaiselle yritystoiminnalle. On jokunen hotelli tämän lisäksi, muutamia pieniä kaikkea myyviä supermarketteja, sekatavarakauppoja, kaksi kiinalaista ravintolaa, useita suuria paikallisia kahviloita, ”reflexologeja” josta saa kosmetologi- ja hierontapalveluja, pyöräliike, posti, akvaariokalakauppa jne jne jne. Ilmeisesti ihmiset asuvat näiden liikkeiden yllä, talot kun ovat noin kaksikerroksisia. Taas tulee mieleen, että mistä kaikki toimeentulon tuovat asiakkaat tulevat? Kaikki käyvät toistensa asiakkaina? Turisteja täällä ei näy kovinkaan paljon eikä länsimaisia tällä hetkellä muita kuin me.

28:n huoneen hotellissamme on aasialaiseen tapaan henkilökuntaa riittävästi. Käväisin iltapäivällä receptionissa ja siinä taisi pörrätä ainakin kuusi henkilöä, vaikka liekö asiakkaitakaan kovin paljon enempää. Hotelli on varmasti Kota Kinabaluun saapuvien ja pian muualle jatkavien suosiossa, onhan tämä niitä harvoja kenttiä jonne muualta Aasiasta saavutaan ja jatketaan lukemattomille saaren eri kolkille paikallisin siivin. Hotellin henkilökunta on äärimmäisen ystävällistä – kuten kaikki muutkin maassa kohtaamamme ihmiset.

Iltapäivällä lähdimme Kota Kinabalun keskustaan paikallisbussilla. Se oli noin 10-paikkainen pieni kapistus, johon sullouduimme pikkuruisten malesialaisten viereen isoine luinemme. Huomasi kyllä selvästi minkä kaliiperin ihmisille bussi on suunniteltu. KK:n keskusta ei ollut aivan pieni. Siellä oli useita suuria monikerroksisia ostoskeskuksia ja kartan mukaan kaksi kpoliisiasemaakin. Kävimme syömässä rannalla sijaitsevassa Aussi-ravintolassa (älkää kysykö miksi) ja huomasimme että ainakin siellä ruoka oli Suomen hinnoissa. Kahlasimme läpi myös muutaman ostoskeskuksen, mutta lähdimme takaisin bussiasemalle auringon laskiessa. Melkein heti bussiasemalle saapuessamme meiltä tuli joku kysymään minne haluamme mennä ja ohjasi meidät oikeaan bussiin.

Ihan mukava päivä, seutu ei meitä ole sinänsä sykähdyttänyt mitenkään erityisesti, vaikka ei tässä mitään erityistä vikaakaan ole. Tietää kuitenkin ettei tässä kaupungissa haluaisi koko lomaansa viettää. Ei ole mitenkään erityinen pikkukaupunki, näin ensi näkemältä. No, siihen osasin varautua muiden matkakertomusten perusteella. Meri ja luonto ovat kuitenkin matkan päässä – ainakin sellainen meri ja sellainen luonto jota on tullut Borneolta etsimään.

Kukkaistutuksia ja puutarhoja hoidetaan täällä yhtä antaumukslla kuin Thaimaassakin, ei ole puistoa ilman että joku sitä jollain tapaa rapsuttaa: haravoi, (tai lehtipuhaltaa), leikkaa nurmea tai hoitaa kukkivia kukkia. Kukat ovat todella kauniita ja eksoottisia. Täällä on törmännyt jo puutarhakasvejakin katsellessa aivan uudenlaisiin lajeihin. Huomiseksi olemmekin jo suunnitelleeet ohjelmaa, tämä oli hyvä kevyt välipäivä Hong Kongin suurkaupungin hulinan ja lentomatkustuksen jälkeen. Peti kutsuu aikaisin!

Ensikosketus Borneoon

Saavuimme pikkuiselle Kota Kinabalun kentälle pimeässä. Ulos astuessa koneeen kuiva viileys vaihtui ihanaan kuumaan kosteuteen. Tulimme kasvihuoneeseen jossa oli unohdettu avata tuuletusluukut: tropiikki! Lentokenttärakennus vaikutti lähinnä "aasialaiselta Joensuulta", joten eksymisestä ei ollut pelkoa. Passintarkastuksessa taltioitiin elektronisesti sormenjälkemme, joten ei tämä mikään takapajula ole. Meitä tuli pienen odottelun jälkeen sovitusti vastaan iloisesti hymyilevä malesialainen nuorimies "Mavi Lethimaki" kyltin kanssa. No, lennolla oli meidän lisäksemme vain yksi eurooppalainen, joten meidät olisi varmasti löytänyt sieltä ilman kylttiäkin.

Vastaanotto The Crown of Borneo -hotellissa oli sydämellinen ja lämmin, tunsi olevansa tervetullut. Kaikki puhuvat hyvää englantia. Huone on pikkuruinen, mutta kylpyhuone on siihen nähden iso. Pasi viritteli juuri oven yläreunaan matkapalohälyttimen, johon on yhdistetty varashälyttimen anturi oven ja karmin väliin.(Kiitos Stiinalle hyvästä vinkistä!) Hälyttimellä on kaksi eri ääntä joista toivottavasti emme kuule kumpaakaan. Hong Kongin 18. kerros on nyt vaihtunut kakkoseen. Huomenna pääsee valoisan aikaan katsomaan miltä täällä oikein näyttää.

Nyt käymme tiivistunnelmaiseen yön viettoon. Vanhemmilla on 120cm leveä sänky ja 20cm raon jälkeen on vieressä pojan sänky ja - huone onkin suunnillen siinä :-)

Lentokentällä

No niin, täällä ollaan, takaisin Hong Kongin kentällä. Mitä mieleen jäi? Paljon kumpuilevia kukkulaisia saaria, joissa tasaisilla paikoilla rykelmiä tornitaloista ja pilvenpiirtäjistä. Taksimatkalla laskimme kerrostaloissa olevan noin 50 kerrosta. Parvekkeita yhdessä kerroksessa näytti olevan ehkäpä kymmenkunta. Sehän tekee... siis... 500 asuntoa yhdessä talossa? Jos jokaisessa asunnossa asuisi 5 ihmistä, se tekisi 2500 ihmistä per talo. Kuka laskee kuinka monta tällaista taloa Hong Kongissa pitää olla, jotta 4 miljoonaa asukasta mahtuu asumaan? Pinta-ala on todella pieni, ehkäpä netistä saisi verrattua millaisella Suomen pinta-alalla nämä ihmiset asuvat. No, se siitä.

Kyllä tänne voisi tulla vielä uudelleen. Hyvä kenttä vaihtaa konetta ympäri Aasiaa. Kaupungilla jäi vielä paljon näkemättä eikä ostoskeskuksissa käyty lainkaan. Elektroniikka merkkiliikkeissä on kuuleman mukaan noin 30 % Suomen hintoja edullisempaa. Kohtasimme monia ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä.

Minne nyt? Lennämme samalla aikavyhykkeellä suoraan kohti etelää ja päiväntasaajaa. Mitä siellä on? Ei aavistustakaan ja sehän vasta ihanaa onkin!

Pilvenpiirtäjiä

Kaupunkipäivä Hong Kongissa. Köröttelimme bussilla keskustaaan, jossa etsiydyimme satamaan. Ajattelimme mennä paikallislla ferryllä lahden yli Kowloonin puolelle mantereelle. Siellä erityisesti kiinnosti ”Ladies Market”, jossa myydään peri-aasialaiseen tapaan kaikenlaista tuiki-tarpeellista vaatetta, korua, kenkää, hattua ja härpäkettä. Koska loma on vasta aluillaan, tuli ostettua hyvin vähän (ja hyvin tarpeellista). Päivä oli todella hikinen ja aurinkoinen, varmasti jo yli +30. Tummat pilvet kävivät välillä roikkumassa aivan yläpuolella, muta vettä ei kuitenkaan tullut.

Ostimme mennessä sekä lauttamatkan että samalla kaksikerros-bussin kiertoajelupäivän, jota voi suositella. Samalla lipulla kolme rengasreittiä, joissa voi välissä hypätä pois kyydistä halutessaan. Yksi reitti Kowloonissa ja kaksi Hong Kongin saarella. En yleensä hakeudu opastetuille kierroksille, mutta on siitä joskus hyötyäkin. Bussit kiertävt kaikki tärkeimmät nähtävyydet ja kauneimmat paikat ja kuulokkeista kuulee selostuksen. Välillä tuli yleistä tietoakin Hong Kongista. En ollut etukäteen tutustunut juurikaan Hong Kongiin netin tai opaskirjojen kautta, joten kiertoajelu oli hyvinkin hintansa arvoinen.

Samalla lipulla pääsimme vielä illalla The Peak Tram´llä ylös saaren korkeimmalle kukkulalle ja tärkeimmälle näköalapaikalle yli kilometrin korkeuteen merenpinnasta. Kävimme syömässä Bubba Gump -ravintolassa illallisen, amerikkalainen ketjuravintola mutta oli oikein hyvä ruoka (vieläkin on ähky olo). Sisustus oli tienkin Forrest Gump elokuvan aiheista koottu, kuten ruokalista – melkein pelkkää katkaa :-) Näköalatasanteelta oli mahtavat näkymät silmänkantamattomiin pimeään, mutta valaistun kaupungin pilvenpiirtäjien kuvioimaan silhuettiin.

Vaikka The Peak on varmasti kaupungin suosituin vierailupaikka, on kuitenkin tärkin nähtvyys itse kaupunki, sekä maan tasalta että yläilmoista katsottuna. Sekä Hong Kongissa että ympäröivillä saarilla on yllättävän paljon vihreitä kukkuloita. Ydinkeskustan bisnescenttereiden, kiiltävien pilvenpiirtäjien, ja pukuihmisten lisäksi olemme löytäneet täältä vastakohtana paljon sitä, mitä ajattelen peri-kiinalaisena tai -aasialaisena näkymänä. Esimerkiksi lukemattomia pieniä jalkakäytävälle leviäviä pikkukauppoja, vieri vieressä, kortteli korttelin jälkeen. Kuinka niissä kaikissa riittää asiakkaita? Ehkä niissä käyvä ne neljä miljoonaa asukasta – ja esimerkiksi manner-kiinasta tulevat turistit. Niitähän sitten riittääkin. Ei niinkään huonot tulevaisuudennäkymät pienen saaren pienelle kauppiaalle.

Hong Kongin paikallisväriä

Yölento Hong Kongiin meni yllättävän nopeasti ja mukavasti. Jalkatilaa oli enemmän kuin lomalennoilla ja penkit ihan mukavat nukkua. Aamiaisen jälkeen laskeuduimme pilvien keskeltä meren ylle ja hetken näytti siltä että mereen tässä laskeudutaan, mutta löytyihän sinne pyörien alle kuitenkin kiitorataa. Hong Kongin kenttä on iso,
mutta selkeästi opastettu. Matkustimme sisäisellä junalla matkalaukkujen luo ja sieltä taas junalla keskustaan.

Hotellimme sijaitsee Hong Kongin pääsaarella. Keskusasemalta otimme taksin. Minulla oli hotellin nimi ja osoite lapulla valmiina, mutta ei se ollutkaan niinyksinkertaista. Taksinkuljettaja ei ilmeisesti osannut länsimaisia kirjaimia. Olin etupenkillä ja yritin kommunikoida radion välityksellä taksikeskukseen ja kun toistin hotelin nimeä paikalliseen "Virveen" viidettä kertaa sain hysterisen naurukohtauksen, joka ei parantanut asiaa vaan lausumiseni meni entistä omituisemmaksi taistellessani kuplivaa naurua vastaan. No, lopulta pääsimme kadun nimestä ymmärrykseen ja "Tin Wan street" löytyi, kuten myös hotellimme.

Olemme saaren osassa, joka on nimeltään Aberdeen. Näimme koko illan aikana yhdet läsnsimaiset kasvot, tuntui ylelliseltä olla niin kaukana turistialueelta! Lähdimme etsimään ravintolaa ja kulkeuduimme oivaan kiinalaiseen ravintolaan. Yllätykseksemme ruokalistaa ei löytynyt englanniksi, mutta saimme tilattua, keittoa, kanaa, paistettua riisiä ja nautaa. Saimme kupilliset jasmiiniteetä. Hetken päästä tarjoilija toi muovipussissa isoja eläviä merirapuja ja nyökkäilimme hämmentyneen innostuneena. Ilmeisesti "soup" olisikin "Shrimp" tai jotain vastaavaa.

Sovittelimme puikkoja käsiimme, mutta tarjoilija toi meille haarukat ja veitset ja opasti vielä rapujen kuorinnan. Siihen tulista chilikastiketta ja soijaa, ah! Saimme siis neljä isoa pääruokaa: juuri kypsennetyt isot meriravut, paistettua riisiä niinikään ravuilla, lihalla ja vihanneksilla höystettynä, kanaa vihanneksilla (jonkinlaista parsan oloista, mutta kuitenkin ehkä jotain salaattikasvia rapsakaksi keitettynä) ja nautaa, sipulia ja riisikakkua. Jälkiruuaksi tuli melonisiivuja ja marjahyytelöä (olisiko ollut goji-marjoja?). Oluen ja kokiksen kanssa lasku oli noin 50e.

Kävimme vielä paikallisessa ostoskeskuksessa, jossa sorruin unelmankvyisiin lenkkarin tapaisiin kenkiin. Myyjä oli herttainen pikkuruinen vanha rouva, joka oli hyvin kiinnostunut meistä ja Suomesta. Ilmiselvästi ostari on enemmän paikallinen ostospaikka ja turistit ovat harvinaisia. Rouva pyysi meidän kolikkoamme ja olisi vaihtanu Pasin taskun pohjalta löytämän 50-senttisen, mutta kerroin että se on matkamuisto hänelle. Hän kertoi kuljettavansa sitä lompakossaan muistona. Lähtiessämme hän tuli vielä halaamaan minua ja pyysi Ottoa erityisesti tulemaan katsomaan häntä kun seuraavan kerran tulee tänne. Pasin mielestä kaiken kukkuraksi rouva oli vasinaisesti viereisen kaupan myyjä! Lähdimme erityisen hyvillä mielin kengät kassissa takaisin hotellille muutaman kulmauksen taakse. Täällä kirjoittelen blogia, 18. kerroksessa. Ulkona välkkyvät tuhannet valot ja loputon aasialaisten ihmisten virta kulkee kadulla, kosteassa 29 asteen lämmössä.

Lähtö

Borneoon pääsee Suomesta kätevästi useammankin kaupungin kautta. On mahdollista lentää Keski-Euroopan kautta Aasian suuriin kaupunkeihin ja sieltä vaihtoelennolla Borneon saarelle Kota Kinabaluun. Tai Lontoosta pääsee suoralla lennolla Brunein sulttaanikuntaan (sekin Borneon saarella). Me päätimme valita suoran lennon Helsingistä Aasiaan, olla siellä ensin pari päivää suurkaupungissa ja jatkaa sitten Kota Kinabaluun.

Testaan tässä pienen laina-miniläppärin toimintaa Helsinki-Vantaan lentokentältä. Hyvin näyttää toimivan :-) Ensi yö siis vietetään lentäen, kohti itää ja nousevaa aurinkoa!

Matka alkakoon!