Teemme matkan perheen kera (3 aikuista) Borneoon toukokuussa 2011. Tässä matkamme tutuille tiedoksi - ja muille avuksi oman matkan suunnittelussa. Pyrin päivittämään tapahtumia reissun edetessä mahdollisimman usein. Netti ei välttämättä kuitenkaan toimi koko reissun ajan.

Lukuohje: Poimi tekstit luettelosta aikajärjestyksessä, vanhimmat alimpana (blogiarkisto) tai kiinnostavat tekstit sanahaun avulla (tunnisteet).

tiistai 3. toukokuuta 2011

Pilvenpiirtäjiä


Kaupunkipäivä Hong Kongissa. Köröttelimme bussilla keskustaaan, jossa etsiydyimme satamaan. Ajattelimme mennä paikallislla ferryllä lahden yli Kowloonin puolelle mantereelle. Siellä erityisesti kiinnosti ”Ladies Market”, jossa myydään peri-aasialaiseen tapaan kaikenlaista tuiki-tarpeellista vaatetta, korua, kenkää, hattua ja härpäkettä. Koska loma on vasta aluillaan, tuli ostettua hyvin vähän (ja hyvin tarpeellista). Päivä oli todella hikinen ja aurinkoinen, varmasti jo yli +30. Tummat pilvet kävivät välillä roikkumassa aivan yläpuolella, muta vettä ei kuitenkaan tullut.

Ostimme mennessä sekä lauttamatkan että samalla kaksikerros-bussin kiertoajelupäivän, jota voi suositella. Samalla lipulla kolme rengasreittiä, joissa voi välissä hypätä pois kyydistä halutessaan. Yksi reitti Kowloonissa ja kaksi Hong Kongin saarella. En yleensä hakeudu opastetuille kierroksille, mutta on siitä joskus hyötyäkin. Bussit kiertävt kaikki tärkeimmät nähtävyydet ja kauneimmat paikat ja kuulokkeista kuulee selostuksen. Välillä tuli yleistä tietoakin Hong Kongista. En ollut etukäteen tutustunut juurikaan Hong Kongiin netin tai opaskirjojen kautta, joten kiertoajelu oli hyvinkin hintansa arvoinen.

Samalla lipulla pääsimme vielä illalla The Peak Tram´llä ylös saaren korkeimmalle kukkulalle ja tärkeimmälle näköalapaikalle yli kilometrin korkeuteen merenpinnasta. Kävimme syömässä Bubba Gump -ravintolassa illallisen, amerikkalainen ketjuravintola mutta oli oikein hyvä ruoka (vieläkin on ähky olo). Sisustus oli tienkin Forrest Gump elokuvan aiheista koottu, kuten ruokalista – melkein pelkkää katkaa :-) Näköalatasanteelta oli mahtavat näkymät silmänkantamattomiin pimeään, mutta valaistun kaupungin pilvenpiirtäjien kuvioimaan silhuettiin.

Vaikka The Peak on varmasti kaupungin suosituin vierailupaikka, on kuitenkin tärkin nähtvyys itse kaupunki, sekä maan tasalta että yläilmoista katsottuna. Sekä Hong Kongissa että ympäröivillä saarilla on yllättävän paljon vihreitä kukkuloita. Ydinkeskustan bisnescenttereiden, kiiltävien pilvenpiirtäjien, ja pukuihmisten lisäksi olemme löytäneet täältä vastakohtana paljon sitä, mitä ajattelen peri-kiinalaisena tai -aasialaisena näkymänä. Esimerkiksi lukemattomia pieniä jalkakäytävälle leviäviä pikkukauppoja, vieri vieressä, kortteli korttelin jälkeen. Kuinka niissä kaikissa riittää asiakkaita? Ehkä niissä käyvä ne neljä miljoonaa asukasta – ja esimerkiksi manner-kiinasta tulevat turistit. Niitähän sitten riittääkin. Ei niinkään huonot tulevaisuudennäkymät pienen saaren pienelle kauppiaalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti