Teemme matkan perheen kera (3 aikuista) Borneoon toukokuussa 2011. Tässä matkamme tutuille tiedoksi - ja muille avuksi oman matkan suunnittelussa. Pyrin päivittämään tapahtumia reissun edetessä mahdollisimman usein. Netti ei välttämättä kuitenkaan toimi koko reissun ajan.

Lukuohje: Poimi tekstit luettelosta aikajärjestyksessä, vanhimmat alimpana (blogiarkisto) tai kiinnostavat tekstit sanahaun avulla (tunnisteet).

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Ötökkäpohdintaa

Malarialääkitys vai ei?

Malarialääkityksestä sen verran, että tämänhetkisen tiedon mukaan (vuonna 2011) Pohjois-Borneon Sabahin ja Sarawakin alueet kuuluvat malaria-alueisiin, joskaan siellä ei tavata Helioparille resistenttiä ja "pahanlaatuista" P. falciparumia. Joten meille on määrätty tämä Heliopar malarialääkitys, joka on parhaiten siedetty ja jota otetaan yhtenä päivänä viikossa. Alamme syödä sitä ylihuomenna, noin viikkoa ennen matkaa, ja jatkamme vielä 4 viikkoa matkan jälkeen.

Saimme suosituksen että ei kannata ottaa sitä matkustuspäivinä ja on hyvä ottaa yötä vasten, jos jotain sivuoireita tulisikin niin menisivät yön aikana ohitse.

Olen kuullut että osa turisteista ei ota malarialääkitystä, mutta me päätimme sen ottaa, vaikka pyrimme ehkäisemään hyttysenpistoja ötökkämyrkyin ja vaatetuksella. Malariasääsket liikkuvat pimeässä, muita tauteja mahdollisesti aiheuttavat liikkuvat taas päivänvalossa.

Meille on suositeltu ottaa Suomesta vain pieni määrä ötökkämyrkkyä mukaan, koska parhaat sikäläisiä ötököitä torjuvat aineet myydään siellä. Permetriini-nimistä valmistetta on myös tarkoitus ostaa täältä, sillä voi käsitellä tekstiilejä muutaman pesun kestävästi. Ehkä otamme mukaan myös hyttysverkkoa - se on vähän kyseenalainen varuste, vie aika paljon tilaa rinkoissa. Ehkäpä sellaisen "pääverkon" voisi ottaa, mitä marjastaessa Suomessakin käytetään, jos sitten vaatteilla suojaa loput. Ja tappaa ötökät huoneesta ennen nukkumaan menoa.

Tänään on taas varattu pari yötä majoitusta lisää, on tämä sellainen sillisalaatti, tämä matkan suunnittelu. On ainakin tunne että reissusta tulee erilainen!!!

1 kommentti: